torstai 28. maaliskuuta 2013

Leijaillen

Perhonen on ollut jonkin aikaa työn alla, kun on ollut niin monia muita projekteja. Tein perhosen raamit ruiskuhopeasavella ja ensimmäisen sellaisen työn ollessa kyseessä tasoitteluun meni jonkin verran aikaa. Raamit ovat siis puhdasta 999 hopeaa zirkoneilla koristeltuna. Hopeinen kaulaketju on 45 cm:n pituinen.

Korvakorujen kivet ovat fluoriittia ja muut osat, perhosia lukuunottamatta, 925 hopeaa.


34 €

Korvakorut myyty!

Botswana

Omassa laatikossani on jo pitkään lojunut tämä pitkä ja paksu hopeaketju. Aika oli patinoinut sen ihan tummaksi, joten otin sen käsittelyyni. Puhdistuksen jälkeen tein siihen riipuksen Botswanan akaatista, jonka päähän lisäsin hopeoidusta ketjusta tupsun. Sitten se löysi paikkansa minun kaulassani :)


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Blingbling

Tästä lähtee taas maailmalle tilauksesta väriä ja säihkettä.



lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kevään paljastuksia

Lisään paljastuksia lumen alta, kun kevät etenee.

Riipus on tehty hopeasavesta ja siinä roikkuu muutamia pieniä Intian akaatteja. Kaulakorusta löytyy lisäksi isompia pyöreitä Red ocean jaspereita, Intian akaatteja ja ovaaleja Bambunlehtijaspereita. Muut korun osat ovat 925 hopeaa. Koru on 43 cm pitkä.


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Vaaleanpunaista

Tässä myyntiin tulevassa avainkaulanauhassa on helmiäisvaha- ja lasihelmiä sekä metallihelmiä ja -helmihattuja.



lauantai 16. maaliskuuta 2013

Avainkaulanauhoja

Tässäpä pari uutta avainkaulanauhaa myyntiin. Vaalenpuna-valkoisessa on lasi- ja korumetallihelmiä. Lila-keltaisessa on lasi- ja korumetallihelmiä sekä keltaisia jade-kiviä.





Merenneito

Ihanat liilanväriset simpukkavinoneliöt hopeisessa (925) ketjussa - yksinkertaista, mutta kaunista!

Kaulakorun pituus on 47 cm ja korvakorujen 7 cm.


Koko setti 29 €




keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Hopeakorento

Tänään varastolaatikon pohjalla maannut hopeinen (999) sudenkorento pääsi lepäämään akaattidonitsin päälle. Tein riipukselle kolminkertaisesta päällystetystä koruvaijerista 45 cm pituisen kaulanauhan. Nauhan kaikki osat ovat hopeaa (925).

33 €



tiistai 12. maaliskuuta 2013

Hopeasormus

Tadaaaa, tässä ensimmäinen 999 hopeasormus-luomukseni! Olihan todella vaikeaa saada siitä rypytön ja sileä. Vielä vaikeampaa oli arvioida, paljonko 10 prosentin kutistuminen tarkoittaa käytännössä. Lopputulos on suht sileä, mutta liian iso. Se menee jotenkuten keskisormessani putoamatta - olis mukavampaa, jos se olisi vähän pienempi. Mutta ensi kerralla olen taas viisaampi.




lauantai 9. maaliskuuta 2013

Jäätynyt lehti

Talven hankien alta alkaa paljastumaan vaikka mitä... tämä jäätynyt lehti roikkuu lasihelminauhassa, joka on 42 cm pitkä.

15 €

Mustaa jäätä

Tilauksessa oli avainkaulanauha musta-lasi-hopea -värisenä. Tämä avainkaulanauha käy kaikkien vaatteiden kanssa.



torstai 7. maaliskuuta 2013

Baby shower -lahja

Tämän korun tein ihanalle ystävälleni, joka saa ensimmäisen tyttövauvansa ihan pian. Vietimme mukavan illan naisporukalla ja hypistelimme kaikkia ihania röyhelömekkoja yms., joita hän sai lahjaksi.

Hopeariipus 999 kuvastaa äidin sydäntä ja sydämeen upotettu pieni zirkoniasydän pienokaista. Taustalle kaiversin tekstin "Made by God", sillä ovathan he molemmat ylen ihmeellisesti jo kohdussa Taivaan Isän muovaamia.



tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kevään kurkistus

Kevät alkaa jo jään ja lumen alta kurkistelemaan - myös tässä korusetissä :)

Ranne- ja korvakorujen vaaleanpunaiset kivet ovar kirsikkakvartsia. Lisäksi koruista löytyy lasirondelleja, villapäällysteisiä helmiä ja korumetallihelmiä.  Rannekorun pituutta voi säätää säätöketjun avulla.