maanantai 21. elokuuta 2017

Uusia tuulia katajapuskasta

Korut ovat jääneet unholaan ja lähes kaikki helmet on myyty. Nyt on uusien innostavien juttujen aika. Sain appiukoltani valtavan kasan viipaloituja katajanpaloja. Niiden tuoksu on huumaava!



Niistä syntyy koruja ja avainkaulanauhoja, kun poltan niihin erilaisia kuvioita. Ensimmäiseksi tein itselleni avainkaulanauhan työavaimille. Sen ihana katajainen tuoksu tulvahtelee nenääni pitkin päivää.



Ja koska olen juuri tullut mummoksi, poltin pienokaisen kuvan äidilleen muistoksi tästä suuresta päivästä. Ensin ajattelin tehdä kuvan vauvelin suloisista varpaista, sillä ne olivat hassun pitkät ja söpöt, mutta päädyin lopulta tähän kasvokuvaan. Siinäpä hyvä koru äidin kaulaan, jota lapsi voi mutustella huoletta - puhdas luonnontuote!



Tämä koko villitys lähti oikeastaan siitä, kun kaikki vieraamme menevät aina ensin paritalomme naapurin ovelle. Siksi halusin ovikyltin, jossa lukee nimemme selkeästi. Sehän tietysti piti tehdä itse ja sitä varten mökillä sahasin hienosta männyn oksasta vinosuikaleen ja poltin kolvilla sukunimemme siihen. Lisäsin muutaman männyn, koska kotimme ympärillä on paljon ihania mäntyjä. Käsittelin puun pellavaöljyllä, niin ei halkea.

Nyt vieraamme kilkuttelevat oikean oven takana. Tosin mietin jo hetken, että tekisin naapurin oveen samanlaisen kyltin tekstillä "seuraava ovi on Laitisille" ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti