sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ruiskaunokki

Kesällä otin kuvan anoppini kukkapenkin ruiskaunokista.



Tänään tein siitä itselleni hopeasavesta riipuksen. Ensin kaiversin kaunokin ääriviivat muottilevyyn ja sitten kaulin hopeasaven sen päälle. Kuivatin riipuksen kuperaksi putkilon päällä.


perjantai 18. lokakuuta 2013

Perhonen, rintaneula

Tarvitsin taas jonkun neulan, jolla kiinnittää auki repsottavat neuletakkini. Sellainen syntyi hopeasavesta muotoilemalla. Perhosen siivissä on shampanjan värisiä zirkoneja ja neulan tein 999-hopealangasta. Hopealanka oli aika kovaa ennen polttoa, mutta poltto muutti sen muodon pehmeäksi. Ei kauhean kätevää rintaneulassa! Taoin sitä vähän littanaksi ja niin sain sen tarpeeksi jäykäksi, jotta neula pysyy edes jotenkin suljettuna. Noh, tämä oli onneksi oma kappaleeni, joten ei tarviste tehdä uutta uusin neulamateriaalein :)


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tois pual jokkee



Tässäpä muutama toispuoleinen kaulakoru. Koko idea lähti kolmesta varastosta löytyneestä turkoosista vahahelmestä ja yhdestä keramiikkasydämestä. Pujotin helmet mustaan koruvaijeriin ja jonon hännille lisäsin vielä ison sydämen. Sitten vähän matkaa takaisin päin ja helmettömälle puolelle nelinkertainen koruvaijeri. Näyttää aika kivalta katseenvangitsijalta kaulalla. Harmi, ettei ole enempää noita turkooseja helmiä, jotta olisi voinut tehdä vaikka korvakorut vielä settiin sopiviksi.

Kaksi muuta korua on tehty sinisistä ja vaaleanpunaisista turkoosikivistä ja valkoisista koralleista. Sydämet ovat lasiset. Korut ovat lukosta sydämen päähän asti noin 28 cm pitkät ja niitä voi vielä pidentää säätöketjun avulla.


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Suosittu Lasimeri

Nämä lasiset avainnauhat ovat olleet niin suosittuja, että päätin tehdä niitä monen eri sävyisenä myyntiin. Tässä kaksi ensimmäistä, savun- ja huurteenvärisinä. Jatkoa seuraa, kunhan vaan muilta kiireiltäni ehdin.



tiistai 10. syyskuuta 2013

Korvikset itselleni

En olekaan vähään aikaan näpräillyt helmien parissa. Nyt tein sitä ihan koko tauon edestä, kun väkersin nämä pienet 4 mm:n punaiset ja mustat lasihelmet korvakoruiksi. Purin yhdet vanhat korvakorut, joita ei ole tullut erityisemmin pidettyä ja käytin niiden koukut näihin. Vähän värieroja löytyy, mutta eipä tuo itseäni haittaa.


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Avainkaulanauhan kaksoiselämä

Tämä makeanvedenhelmistä tehty avainkaulanuha muuntautuu hetkessä koristeellisen lukon avulla kaksiriviseksi 45 cm:n pituiseksi kaulakoruksi.



maanantai 12. elokuuta 2013

Sydän karrella

Tänään oli niin raju työpäivä huonosti nukutun yön jälkeen, että oli pakko ottaa hopeasavi taas esiin, jotta pysyn illan kasassa ja nukahtamatta. Tämä on terapiaa parhaimmillaan :)

Sydän on 1,5 cm läpimitaltaan ja sen keskellä on punainen 5 mm:n zirkonia. Riipuksen voi ripustaa ketjuun joko molemmista kaarista tai vain toisesta.



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kolibri

Tämä 41 cm:n nahkanauhassa oleva riipus, kolibri ja kukka, on 3,5 cm pituinen. Se on muotoiltu hopeasavesta. Nahkanauhan muut osat hopeaa (925).



U-käännös

Tämä hopealintu (999) tekee täyden u-käännöksen nähdessään mettä täynnä olevan kukan. Siivessä on upotettuna kaksi pientä vaaleanpunaista zirkonia. Linnun koko on nokan päästä siiven kärkeen 3 cm.

33 € ilman ketjua

Köynnöskukka

Hopeasavesta muotoiltu kukka on läpimitaltaan 2,4 cm ja sen keskellä on 4 mm:n lila zirkonia. Kukka kiipeää köynnöksensä avulla nahkanauhassa. Nahkanauhan (43 cm) muut osat ovat hopeoituja.

37 €


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Peacock

Luonnosvihostani löytyi mm. tämän riikinkukko, jonka olin sinne jossain vaiheessa idean saatuani piirtänyt. Vihko on aina oltava mukana, sillä idea saattaa pumptsahtaa hetkenä minä hyvänsä päähän ja silloin se on välittämästi saatava paperille, ettei se unohdu.

Jäljensin ääriviivat kalvolle, irrotin sen saksilla ja sen ääriviivoja pitkin leikkasin hopeasavesta korun. Upotin vihreitä ja sinisiä pieniä zirkoneja sulkien päähän ja sitten vain vimmatusti tasoittelemaan ja hiomaan ennen polttoa, jotta pinnasta saisi mahdollisimman sileän. Eihän se kyllä koskaan ihan sileäksi tule, mutta toisaalta minusta on kiva, että koruissani näkyy käsityön jälki.



keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Hopeakorento

Aikaisemmin ottamani kuva sudenkorennosta inspiroi minua edelleen, se vaan on niin kiva tehdä koruksi.

Tämä hopeasavesta muotoiltu 2,7 cm pitkillä siivillä varustettu korento kantaa selässään 3 mm:n laventelin väristä zirkoniaa. Korento keikkuu 45 cm:n hopeapapuketjussa (925)
43 €

. Lisäsin vielä riippuvaksi osaksi n. 4 cm papuketjut ja niihin lasihelmet.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Viola

Tämän kuvan nappasin mökillä Parikkalassa.



Se toimi inspiraationi lähteenä, kun muovailin sen hopeasavesta lehdelle lepäämään. Tein ensin hopeasavesta orvokinlehden ja käänsin sen varren ripustuslenkiksi. Varren päähän lehdelle kokosin terälehti kerrallaan orvokin ja lisäsin sen keskelle keltaisen 3 mm:n zirkonin. Tämä riipus näyttää hienolta joko hopeaketjussa tai mustassa nahkanauhassa.

36 € ilman ketjua

Viola lilalla kivellä myyty

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Muuttumisleikissä Poimulehti



Samalla kun teen tässä kesän aikana kertyneitä tilauksia pois, en malta olla näpertämättä kesän aikana mökillä aloittamiani hopeatöitä. Tämä mökkinurmikon poimulehti sai uuden muodon, kun sivelin sen pintaan monta kerrosta vedellä ohennettua hopeasavipastaa.Koska minulla ei ollut hiustenkuivaajaa mukana, jouduin aina odottamaan puoli vuorokautta, ennen kuin hopea oli sen verran kuivunut, että saatoin laittaa uuden kerroksen.

Lopuksi lisäsin vielä kastepisaraksi 4 mm:n zirkonian lehden keskelle ja vähän hioin lehden teräviä reunoja. Poltettaessa alkuperäinen lehti paloi poroksi ja jäljelle jäi kaunis hopeinen lehti. Lehden koko on 3,3 cm. Ripustin sen 45 cm pitkään salmiakkihopeaketjuun.

40 € ketjulla, 33 € ilman ketjua


torstai 13. kesäkuuta 2013

Hole in one

Ystäväni kävi luonani opettelemassa hopeakorun tekemistä muotoilemalla golfia harrastavalle pojalleen kaulakorun. Aikaa kului tämän kaiken tekemiseen neljä tuntia, mutta kyllä se kaikki hinkkaaminen, kaivertaminen, hiominen ja kiillottaminen kannatti, sillä tulos on todella hieno.

TÄMÄN KORUN MYÖTÄ LÄHETÄN MEIDÄT KAIKKI 
VIHREILLE NIITYILLE LEPÄILEMÄÄN JA 
VIETTÄMÄÄN AURINKOISTA KESÄÄ!



Jään siis itsekin kesälomalle, enkä ehdi enää ottamaan vastaan uusia tilauksia. Palaan taas helmieni pariin elokuussa.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Lasimeri

Tilauksessa oli lasinen blingbling-avainkaulanauha.



sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Leafs

Tein vielä itselleni korusetin, lehdet. Täytyyhän sitä välillä itseäänkin muistaa :)

Korvakorujen lehdet tein muotissa ja kaulakorun riipuksen pursotintekniikalla. Patinoin vielä korvakorujen lehdet, jotta sain aikaan syvyyttä. Patinoidessa aika pääsi unohtumaan, kun samalla surffailin netissä, joten lehdistä tuli aika tummat. Niitä saikin sitten oikein urakalla kiillotella ja joissakin kohdin turvauduin myös hienoon hiomapaperiin.


Tässä vielä korvakorut ilman patinointia, patinoituna ja lopuksi valmiina:





Hopeiset rippiristit

Nämä hopeiset rippiristit muovailin hopeasavesta. Toinen niistä tulee pojalle ja toinen tytölle.

Ison ristin keskellä olevan hahmon leikkaaminen oli aika haasteellista, jotta siitä sai hyvän muotoisen ja siistin. Loppukiillottaminen ei kyllä hahmon sisäreunoilta oikein onnistunut, kun minulla ei ole niin pientä hiontavälineistöä, että olisi mahtunut pieneen väliin epätasaiselle pinnalle.

Toisen rippiristin tein sydänmuotilla. Sisäpinnan painoin uraiseksi ja ulkopinnan jätin kiiltäväksi. Poistin sydämen alaosan terävän reunan pois ja halkaisin siihen pienen viillon. Näin sain reunat taitettua siististi yhteen, jotta sydämestä tuli kuppimainen tai kukkamainen. Sisäpinnalle kiinnitin vielä pienen ristin ja upotin muutaman zirkonin.






lauantai 25. toukokuuta 2013

Jasmine

Nämä Jasmine-kukat on tehty hopeasavesta pursotintekniikalla. Keskellä on keltaiset zirkonia-kivet.




torstai 23. toukokuuta 2013

Siunausten puro

Olen viikon verran suunnitellut malleja, muovaillut hopeasavea, hionut ja tasoitellut. Tänään pääsin polttamaan ison kasan erilaisia riipuksia.

Tämä ystäväni tilaama risti on ensimmäinen valmiista koruista ja päätyi jo omistajalleen. Risti on siis täyttä hopeaa 999. Seuraavaksi valmiiksi tulee ylioppilaalle korusetti lahjaksi. Siitä kuvia sitten huomenna tai viimeistään viikonloppuna.


torstai 2. toukokuuta 2013

Iloiset korennot

Tässäpä loputkin tilauksesta valmiina, kaksi sudenkorentorintaneulaa. Musta on tehty lasihelmistä ja vaalenapunainen turkoosikivestä.


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kiviriipuksia

Kiitos vapulle ja vapaapäivälle - ehdin istahtaa helmilaatikoiden ääreen luomaan tilattua uutta. Tilauksena oli kaksi riipusta, vaaleanpunainen ja valkoinen. Lisäksi tilauksessa oli kaksi sudenkorentorintakorua, mutta ne ehdin tekemään ehkä vasta huomenna. Tässä kuitenkin jo tämän päivän saalis kuvina.

Suuri vaaleanpunainen rodoniittikivi sai hopeoidusta kuparilangasta rinnuksiinsa perhosen. Valkoinen turkoosikivinen sydän riiputtaa kahta turkoosikivihelmeä ketjujen päässä.