torstai 30. elokuuta 2012

Japanilaiset kukat

Tänään sain pussillisen punaisia helmiä ja pyynnön, että korjaisin korun. Nämä ovat aina yhtä mielenkiintoisia hetkiä, kun ei yhtään osaa sanoa millainen koru on ennen ollut, joten luovuutta peliin ja helmiä nauhaan! Onneksi tämäkin kappale oli aika yksinkertainen ja luulen siitä tulleen entisenlainen?!

Sitten jouduin penkomaan omia tee-se-itse -varastojani, sillä tarvitsen viikonlopun häitä varten musta helminauhan. Sellainen löytyikin arkustani, joten kokosin itselleni tämän Japanilaiset kukat -korun. Varastoon jäi vielä kaksi pussillista myyntiin, joten jos koru kiinnostaa, tilausta vaan tulemaan!



maanantai 27. elokuuta 2012

Vaaleanpunainen rules

Edelleen kestosuosikki tilauksena, eli vaaleanpunainen avainkaulanauha. Lisänä sai olla fuksiaa, joka teki nauhasta entistä raikkaamman. Helmet ovat lasia, puuta, akryyliä ja makeanvedenhelmiä sekä riipuksena simpukkapähkinä.




lauantai 25. elokuuta 2012

Tertut

Toinen vaihtoehto tilaukselle oli siis musta-vaaleanpunainen, josta teinkin kokonaan eri tyylisen. Kaulakoru on tehty nikkelittömään ketjuun ja siinä on lasihelmistä tehtyjä terttuja. Kaulakorun pituus korunjakajaan asti on 68 cm.

Korvakorut sen sijaan on tehty 1 mm:n paksuiseen hopeoituun kuparilankaan, josta taivuttelin 3,5 mm:n suuruiset lenkit ja laitoin siihen lasihelmiä roikkumaan.

Korvakorut ja kaulakoru yhteishintaan 18 €



Turkoosia keramiikkaa

Tilauksena oli mustat pitkähköt helmet ja korvakorut, joissa voi olla värinä joko turkoosia tai vaaleanpunaista. Tässä ensimmäinen setti, joka on tehty lasihelmistä, siemenhelmistä ja turkoosista keramiikkahelmistä. Lukkona on salpalukko. Kaulakorun pituus on 76 cm.

Korvakorut ja kaulakoru myyty!



lauantai 18. elokuuta 2012

Poutapilvet

Tilauksena oli sininen rannekoru, joka annetaan lahjaksi ystävälle. Tein kuitenkin myös korvakorut, mutta niitä ei tietenkään tarvitse ottaa, jos ei halua. Ne vain täydentää niin kivasti tuota rannekorua. Koruista löytyy käsitehtyjä lamppuhelmiä ja hopeoitua kuparilankaa.




perjantai 17. elokuuta 2012

Sinisävyinen avainkaulanauha

Tilauksena tällä kertaa sinisävyinen avainkaulanauha. 



tiistai 14. elokuuta 2012

Ruusukvartsia ranteeseen

Oli taas ihan pakko tehdä jotain, jotta työn aiheuttama väsymys unohtuisi. Kieputin hopeoidusta kuparilangasta lenkkejä, joista tein rannekoruketjua. Ketjuun lisäsin ruusukvartseja sekä pari lasihelmeä roikkumaan hopeoiduilla helmihatuilla kruunattuna.




sunnuntai 12. elokuuta 2012

Iloista mieltä ja tunnustusta :)


TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.

2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Kaunis kiitos mieltä lämmittävästä tunnustukseta, Outiriina

Olen seuraillut eri aiheisia blogeja, mutta eniten taidan kuitenkin käydä näissä blogeissa lukemassa mielenkiintoisia juttuja, etsimässä uusia idoita (mm. hiustenlaittoon) sekä katselemassa upeita kuvia:

Vivin tukka hyvin, kaikki hyvin
Exkampaaja
Maritan Hunajaa ja maitoa
Arjan islanninhevossivut
Killikorut


Variksenmarjamäki

Meidän tv näyttää pelkkää koripalloa, joten parempaa tekemistä löytyi helmiarkun äärestä. Tällä kertaa arkun aarteista syntyi korvakorut, joissa hopeoitujen ketjujen päässä roikkuu mustia lasihelmiä. Koukut tein tällä kertaa itse 0,80 mm:n hopeoidusta kuparilangasta.

pituus 8,5 cm


lauantai 11. elokuuta 2012

Neljä vuodenaikaa

Avainkaulanauhoja syntyi tänään myyntiin neljä kappaletta.
Hinta á 16 € postituskuluineen.

Kevätperhonen , myyty!

Kesäkukat, myyty!

Syksyn mustikkamaito, myyty!


Talvi, myyty!

















torstai 2. elokuuta 2012

Lupaus

Rippilahjaksi tilattu kaulanauha on tehty howliiteista sekä valkoisista ja värittömistä lasihelmistä. Kaulakorun pituus lukkoon asti on 72 cm.



keskiviikko 1. elokuuta 2012

Työniloa itselle

Tänään oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Heti tuli tarve tehdä uusi avainkaulanauha entisen tummasävyisen tilalle. Tästä tuli heleä ja pastellisävyinen - piristänee minua juuri sopivasti :)





tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kimallus

Pitkä ja ihana kesäloma on takana ja olen taas sorvin ääressä! Sen kunniaksi tein keveän särölasisen korusetin, johon kuuluu korvakorut ja kaulakoru. Niissä on molemmissa särölasien lisäksi hopeoitua putkea. Kaulakorun pituus on 46 cm.




sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Luumua ja hopeaa avainkaulanauhassa

Tilauksena oli avainakaulanauha, josta löytyy mustaa, valkoista, hopeaa ja vähän luumua. Kaulanauha toimii myös vaikka koruna, koska avainperän voi ottaa irti ja jäljelle jää riipus, jossa kukka roikkuu marmorin ja lasityynyn jatkeena.




Vesipisarat

Nämä korvakorut on tehty 1 mm:n hopeoituun kuparilankaan ja niistä tuli noin 6 cm pitkät. Kivinä turkoosia verkkokiveä.


tiistai 12. kesäkuuta 2012

Lumikukka

Nyt ei kukat tänä kesänä lopu, kun taas syntyi uusi kukkakoru. Nämä nyt vaan on niin ihania, nämä kukat! Helminauha on tehty lasihelmistä, 10 mm ja 8 mm:n kokoisia.



Kesäperhonen

Tänään hopeoidusta kuparilangasta syntyi riipus - perhonen.

pituus 8 cm

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Hopeakukkariipukset

Edellisen työn hopelankakieputtelu ei täyttänyt näpertelytarvettani, joten jatkoin kukkien tekoa. Kukkien läpimitaksi tuli n. 6 cm ja keskelle kiinnitin korupiikillä 8 cm:n kivihelmen. Kivinä käytin turkoosia verkkokiveä, oranssiksi värjättyä marmoria ja valkoista howliittia.

Riipus á 6 €, läpimitta n. 6 cm

Persikkakukka

Kieputin hopealangasta puolikkaita kukkia ja sujautin keskelle helmiäislasihelmen. Hetken pähkäiltyäni mitä näistä syntyisi, päätin tehdä kukista makeanvedenhelminauhan. Siitä tuli tosi kaunis ja herkkä koru, eikä tällaista takuulla tule muita vastaan.

pituus 49 cm



lauantai 9. kesäkuuta 2012

Ruusutarhassa

Vaaleanpunainen ruusukvartsi on pääosassa tässä kaulakorussa, jota täydentää jadesirut ja vaalenapunaiset lasihelmet sekä hopeoidut ovaalit renkaat. Riipuksessa ruusukvartsin jatkeena on howliittikivi helmihatuilla.

Korvakorut kiepsautin 1 mm:n hopealangasta isoksi soikeaksi renkaaksi ja siihen pujotin lasihelmen ja howliitin tiibetinhopeaisilla helmihatuilla koristeltuna sekä makeanvedenhelmen.


pituus 5,5 cm